Etusivu
Lahden alaosasto on pieni, vuonna 1992 perustettu, vireästi toimiva Suomen bokseriyhdistys ry:n alaosasto, jonka tavoitteena on järjestää rodunomaista koulutus- ja harrastustoimintaa sekä edistää bokseriharrastusta toimialueellaan. Omistamme palveluskoiran, joten panostamme koulutustoimintaan järjestämällä tottelevaisuuskoulutusten lisäksi monipuolisesti erilaisia koulutuspäiviä ja -kursseja sekä kerhoiltoja. Järjestämme mahdollisuuksien mukaan palveluskoirakokeita ja tuemme jäsentemme osallistumista kokeisiin. Liity jäseneksi Sivut toimivat parhaiten Mozilla Firefoxilla |
